TERVEHDYS SUOMI-100!

Näin HS:n uutisen, jossa somalinuorten vaihto-ohjelmassa pohdittiin ratkaisuja maahanmuuttajanuorten ongelmiin Euroopassa. Aihe on mielenkiintoinen itselleni katsoisinpa sitä mistä aspektista tahansa. Työskentelen kyvyttömien nuoreten parissa. Eikä itsellänikään ole ollut kivutonta/ruusuista kasvaa tasapainoseksi aikuiseksi naiseksi kulttuurikuilujen välissä. Ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta yllätyksenä on olut nuorisopoppoon sinnikkyys ja halu muuttaa yhteiskunnan epäkohtia. Muistan vahvasti kivisen urani alun. Kuvittelin valmistuneen alalle, jossa työllistyisin juuri sellaisiin työtehtäviin kun halusin. Haimme töitä samalle osastolle kurssikavereideni kanssa, jotka eivät edes olleet vastavalmistuneet. He saivat työt. Itse, jolla sattui olemaan hyvä todistus kädessä ja tarvittavat työharjoitukset lastenhoitotyöstä osoitettiin vierivahtia. Nukkuvaako tiikeriä kannattaa tökkiä tikulla? Osaston hoitajalta ei jäänyt epäselväksi mitä mieltä olen kyseisestä tilanteesta. Tadaaa!! Kuulostaa kornilta, mutta kun osasin olla tarpeeksi sinnikäs ja vaativa sain juuri halumani työn. Sain ainakin tilaisuuden yrittää, mutta sekään ei riitä, joillekin että teen parhaani. Joidenkin on niin vaikea hyväksyä, että ulkolaiselle mahdollistetaan sama koulutus ja työ. Kyseiset ns. ykkösluokan kansalaiset näkevät meitä toisen luokan kansalaisina, jolle voi tarjota vain tietyn tason työtä; vanhus- ja sisätauteja. Minulla ei ole mitään vastaan näitä raskaita töitä, mutta entä jos kiinnostukseni, into- ja kunniahimoni on jossain muissa työtehtävissä, kuten tehohoitotyössä. Eikö minulla ole oikeus jahdata unelmiani niin ettei minun tarvitse sotia kokonaista järjestelmää vastaan?

Olen kiitollinen, että saan asua Suomessa, työskennellä, opiskella ja jahdata unelmiani, vaikkei aina siitä tehdä helppoa. Se on vain fakta, etten kuulu tiettyyn piirin -veliverkkoon. Toisin sanoen ulkomaalaisuuteni määrittelee minua jossain määrin, halusin sitä tai en. Siitä huolimatta paiskin työtä ja toteutan haaveita. Raivaan teitä tuleville sukupolville, jotta heillä on paremmat oltavat tässä yhteiskunnassa. Loppujen lopuksi onko Suomen edun mukaista, että korkeatasoisen(ja vieläpä ilmaisen!)  koulutuksen saaneet hoitajat hakeutuvat maailman markkinoille paremman työn ja palkan perässä? Sinne ovat kadonneet monet kollegani. Mitä itse vielä teenkään täällä?

Huah! tulipa raskasta tekstiä. Vuosi 2017 on ollut työn- ja kasvuntäytteinen vuosi. Olen varmistanut, että olen ympäröinyt itseni vain auraani kirkastavia positiivisia ihmisiä. Kiitos rakkaat siskot, ystävät ja perhe <3 Teidän ansiosta olen saavuttanut unelmia ja olette olleet läsnä vaikeina ja epäonnistumisen hetkinä, jolloin olette valannet uskoa itseeni  ja toivoa.